Miksi pseudonyymi?

Moni varmasti ihmettelee, miksi en vain tekisi tätä omalla nimellä. Ystävät, työkaverit ja sukulaiset toki tietää kuka tämän "taiteilijanimen" takana on, mutta loppujen lopuksi syntymänimellä en olisi tätä koskaan rohjennut tehdä. Olen kantanut erinäistä häpeää mukanani milloin mistäkin asiasta koko aikuisikäni, enkä aina oikein tajua, mistä se alun perin on saanut alkunsa. Häpeä on estänyt minua tuomasta esille tätä puolta itsessäni omalla nimelläni. Ehkäpä se on meihin X-sukupolven naisiin jollain ihmeellisellä tavalla sisäänrakennettu koodi, joka aktivoituu heti kun joku kehuu tai antaa ylipäänsä positiivista palautetta. Kuten ekassa blogissa kirjoitin, ei kai nyt mitään meteliä tartte pitää.... pieleen menee kumminkin ja sitten se vasta hävettääkin.

Karu totuus kuitenkin on se, että jos ei pidä meteliä, kukaan ei kuule. No miten sitten pidät meteliä, jos häpeä sen estää? Siihen onneksi löytyy ratkaisu pseudonyymistä! M.K. Kajanne ei tunne häpeää, ei pelkää antaa mielikuvitukselle siipiä eikä tunne rajoituksia, hän uskaltaa laittaa paperille asioita, joita en itse uskaltaisi. M.K. Kajanne on mun sisäinen Erika Vikman, joka ei tunne häpeää, missään tai mistään! 

Siksi siis esiinnyn alter egonani, sillä haluan sanoa sanottavani, kertoa tarinani ja olla teksteistäni ylpeä, ilman häpeää. Ehkä jonain päivänä onnistun näiden kahden symbioosissa, mene ja tiedä. 

Mistä tämä M.K. Kajanne sitten tulee, vedinkö hatusta vain kirjaimia? En sentään, kaikessa on merkityksensä. Nimikirjaimet tulevat mun omista 2. ja 3. etunimen alkukirjaimista, Kajanne puolestaan on isänäidin tyttönimi. 

Mutta näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, seuraavassa sitten mennään Kivikkoon:)

Nähdään!